Siirry sisältöön

Löydä uteliaisuus! – kehottaa monialayrittäjä Susanna Paavilainen

Susanna Paavilaisen työhistoria ja vauhti hengästyttävät. Häntä kuunnellessa mielikuva stereotyyppisesti sarjayrittäjästä vahvistuu: rautoja on tulessa jatkuvasti ja ideoita pulppuaa kuin lähteestä. Uskallus luottaa omaan intuitioon on synnyttänyt useita yritysideoita ja projekteja sekä tuonut Susannan Helsingistä Mäntsälään.


Monipuolinen työura loi hyvän pohjan yrittäjyydelle

Susannan työura alkoi kukkalähettinä jo 11-vuotiaana, vaikka virallisesti kesätyöt sai aloittaa vasta kaksi vuotta myöhemmin. Nuoruudessa hän työskenteli perunoiden pakkaajana, mansikanmyyjänä ja kassatyöntekijänä. Ahkeralle nuorelle kertyi nopeasti kokemusta, ja jo 15-vuotiaana hän koulutti muita kassatyön saloihin.

Malmin kauppaoppilaitoksessa opiskellessaan Susanna teki töitä iltaisin ja viikonloppuisin. Kokeneelle tekijälle koulu alkoi tuntua tylsältä ja työt veivät mennessään. Töitä riitti, niin omissa töissä kuin välillä siskonkin tuuraajana.

Lopulta Susanna suoritti koulun loppuun Stockmannin ruokaosastolla työskennellessään ja valmistui Suomen viimeiseksi merkantiksi. 11 Stockmann-vuoden jälkeen hän päätti vaihtaa alaa ja päätyi isänsä vinkistä kirjapainoalalle. Siellä hän työskenteli muun muassa jälkikäsittelyssä ja paperinleikkauksessa sekä seurasi digipainon kehitystä. Vuosien varrelle osui myös yhden työpaikan konkurssi, jonka pesänselvityksessä Susanna avusti.

Ensimmäinen keksintö merkittiin Susannan ja silloisen painotalotyökaverin Markun nimiin, kun he toivat autojen siirtokilpien turvapainatuksen Hollannista Suomeen Auraprintille.

Kaupan ja painoalan töiden lomaan mahtui taksin ajoa, elokuvalippujen myyntiä, kaksi kesää Linnanmäellä, töitä Kesoililla ja Postissa sekä lavasteiden tekemistä televisiosarjoille. Susanna teki myös Valion Pingviini-maskotin puvun mainostarkoituksiin. Ainiin, onpa Susannalla yksi kultainen Venlakin rekvisitööritiimin jäsenenä.

Mäntsälä tarjosi rauhaa kiireen keskelle

11 vuotta sitten Susanna sai mahdollisuuden ostaa Emil Aaltosen rakennuttaman yli 100-vuotiaan talon Mäntsälästä ja siten elämän pyörteet heittivät kiireisen Susannan Mäntsälän maaseudulle. Muuttokuormaa tuodessaan hän mietti, minne oli päätymässä, sillä Mäntsälä oli pääkaupunkiseudun kasvatille täysin tuntematon. Pian maaseudun rauha maadoitti asukkinsa, eikä hän aluksi halunnut poistua kodistaan edes kauppaan. Rauha oli täydellistä.

Muutosta ihmetteleville kavereille hän kertoi, että vaikka etäisyydet saattoivat olla pidempiä, liikkuminen oli nopeampaa kuin pääkaupunkiseudulla.

Vaalean ruskean labradorinnoutajan värinen mutta kevytrakenteisempi koira Masa ja Susanna istuvat pöydän kulmalla, taustalla vanhan talon hirsiseinä.Masa ja Susanna

Susannalla oli tuolloin lemmikkihotelli Helsingissä, jonka hän myi tänä kesänä 19 toimintavuoden jälkeen. Yli kymmenen vuoden ajan Tassu & Tassu -lemmikkihotellilla oli toimipisteet Helsingissä ja Mäntsälässä. Lemmikkihotelli jatkaa edelleen toimintaansa Mäntsälässä.

Innovaatioita arjen haasteista

11 vuoden aikana Mäntsälässä Susanna on kehittänyt monia projekteja ja yritysideoita, jotka usein kumpuavat omista kokemuksista, ratkaisujen etsimisestä ja kiinnostuksen kohteista.

Hyödyllisyysmallisuojan saanut Karva-apuri syntyi turhautumisesta karvaisten mattojen kanssa. Susanna kertoo, että hyödyllisyysmallisuoja saattaa suojata keksintöjä jopa paremmin kuin patentti. Patenttihakemus on monimutkaisempi ja yksityiskohtaisempi prosessi, joka voi tarjota kopioijille enemmän mahdollisuuksia. Hyödyllisyysmallisuoja puolestaan sopii tuotteille, joille keksitään uusi käyttötarkoitus muokkaamalla jo olemassa olevaa tuotetta.

kuvituskuva karva-apuristaKarva-apuri mattoharja on avainlipputuote, joita Susanna valmistaa täällä Mäntsälässä

Susanna neuvoo kanssakeksijöitä olemaan julkaisematta tietoja uusista tuotteista ennen kuin hyödyllisyysmallisuoja on saatu. Jos patenttia kuitenkin harkitsee, kannattaa varmistaa, että tuotteella on markkinat ja ostajat valmiina, sillä patentti on sekä monimutkaisempi että kalliimpi prosessi.

Uusin yritysidea on kaurapohjainen jäätelö. Mäntsälän Mitä ihmettä tapahtumassakin paikalla ollut Yhen tyypin jäätelö tunnetaan nykyään nimellä Real Berry jäätelö. Vegaaninen jäätelö on aidoista raaka-aneista valmistettua herkkujäätelöä. Suosituimpia makuja ovat olleet muun muassa mustaherukka-vadelma, mango-mandariini sekä klassikot mansikka ja suklaa. Real Berry -jäätelöä on tarjolla tapahtumissa ja Itäkeskuksen Megaeläimessä sijaitsevassa elämyskahvilassa, jossa on myös pieni jäätelövaunu.

Jäätelövaunu on valmistettu kierrätysmateriaaleista yhteistyössä Nummisissa asuvan Henrik Enbomin kanssa, joka on kokenut kierrätysmateriaalien hyödyntäjä yhdessä puolisonsa Isa Kukkapuro-Enbomin kanssa.

Jäätelövaunun alaosassa on vaaleanpunaisia ja pinkkejä pallon muotoja lomittain riveissä. Vaunun päällä on esirippumainen pinkki katos.Megaeläimeen Itäkeskukseen valmistunut jäätelövaunu

Lääketieteellistä tutkimusta ja kansainvälistä tunnustusta

Omat kokemukset ovat vieneet Susannan myös lääketieteen ja tutkimuksen pariin. Aiemmin kaupassa työskennellessään hän altistui pahasti homeelle, ja puhtaasta sisäilmasta tuli hänelle tärkeä asia. Tämä inspiroi häntä kouluttamaan koiristaan hajukoiria. Tekniikan opittuaan koira on helppo kouluttaa moniin eri tarkoituksiin. Susannan koirat ovat haistelleet homeita, syöpiä ja koronavirusta.

espanjankielinen yksiruutuinen sarjakuva koronakoirista lentokentälläEspanjankielinen sarjakuva koronakoirista lentokentällä

Susanna ja hänen koiransa Kössin olivat tärkeä lenkki kansainvälistä huomiota herättäneessä pilottiprojektissa, jossa Helsinki-Vantaan lentokentällä tunnistettiin koronavirusta ihopyyhintänäytteistä. Projekti johti kahteen väitöskirjaan.

Verkostojen voimaa ja oikea asenne

Lemmikkihotellin pyörittäminen, tuotteiden kehittäminen ja uusien ideoiden jatkuva työstäminen vaatii paljon, mutta Susanna pysyy mukana oikean asenteen ja huumorin avulla. Hän korostaa myös verkostojen merkitystä ja suosii muiden pienyrittäjien palveluita ja tuotteita.

"Löydä uteliaisuus! Se vie pitkälle. Tee kunnolla taustatyöt, tutki ja kysele. Kun olet varma asioista, pystyt etenemään varmemmin", Susanna vinkkaa lopuksi ja kertoo että uuttakin on taas tulossa.

Kirjoittaja

Irina Patrikainen, markkinointiasiantuntija

040 314 6464 irina.patrikainen@mantsala.fi