Pohjois-Euroopan suurin vertikaaliviljelmä tulee Mäntsälään
Julkaistu 22.9.2023
Lapinjärven Lindkoskelta peräisin oleva yritys Robbe’s Lilla Trädgård laajentaa toimintaansa rakentamalla kasvihuoneen Mäntsälän Kapuliin. Rakennuslupaa haettiin noin 7000 m²:n kerrosalalle, mikä on merkittävä koko kasvihuoneelle. Laajennus on ensimmäinen, joka rakennetaan omaa myyntiä varten. Vastaavia vertikaaliviljelyyn tarkoitettuja kasvihuoneita Robbe’s Lilla Trädgård on tehnyt viisi ympäri Suomea, mutta ne eivät ole tulleet omaan käyttöön.
Robert tai Robbe Jordas on tämän kasvuhakuisen ’pikku puutarhan’ yrittäjä. Yritys on etsinyt aktiivisesti hyvää paikkaa, joka olisi logistiikan kannalta järkevässä paikassa, tarpeeksi lähellä tukkureita ja asiakkaita. Mäntsälä tarjosi nopean aikataulun ratkaisua Kapulista, josta löytyi rakennusvalmis tontti ja hyvä tukeva paikka kasvihuoneelle. Myös logistiikkakeskusten läheinen sijainti oli tärkeä tekijä.
Lupaprosessikin sujui kuulemma hyvin.
” Odottavalle aika on aina pitkä. Lupaprosessi on kuitenkin ollut helppo ja mukava Mäntsälän kanssa. Joka kunnassa asiat ei toimi näin hyvin. Hyvin toimivat kunnanpalvelut ovat tärkein markkinointikeino.” -summaa Robert.
Rakentamaan on tarkoitus ryhtyä heti. Ensimmäinen sato saadaan toivottavasti huhti-toukokuussa.
Kasvua salaateista ja yrteistä
Puutarha on erikoistunut kasvattamaan salaatteja ja yrttejä. Äkkiseltään kapealta kuulostava tuotevalikoima mahdollistaa kuitenkin hyvin kasvua ja kehitystä. Tekoälyltä kysyttäessä, arvio salaattilajikkeista on yli 1000 ja yrteissäkin valikoima on sadoissa. Tarkkaa määrää on hankala sanoa, koska uusia lajikkeita kehitellään jatkuvasti.
Myös kuluttajien tarpeet ja toiveet muuttuvat. Jo nyt on nähtävissä tulevaisuuden suuntana valmiiksi pakattujen ’on the go’ -tyyppisten salaattisekoitusten ja salaattien lisääntyminen markkinoilla. Tähän tarpeeseen Robbe’s haluaa kehittää maukkaita ratkaisuja. Mäntsälän kasvihuoneessa olisi mahdollista kasvattaa myös kurkkua ja tomaattia.
Kasvihuoneen tai vertikaaliviljelyssä myös kasvuhuoneeksi kutsutun viljelmän viljelyala tulee olemaan 10 000 m². Se on Pohjois-Euroopan suurin vertikaaliviljelmä. Investointi vie Robbe'sin kohti maailman suurimman vertikaaliviljelijän titteliä.
Kasvihuoneessa tulee työskentelemään noin 10 työntekijää. Minkä lisäksi, itse rakennusprojekti työllistää paikallisia ja tietenkin myös alueellisia yhteistyökumppaneita tarvitaan.
Robben pikku puutarhan salaatteja ja yrttejä löytyy jo nyt useista kaupoista. Tuotantoa lisäämällä ja monipuolistamalla vastataan kasvaneeseen kysyntään.
” Toivomme että olisimme tulevaisuudessa helppo ja hyvä valinta jokaisessa paikallisessa kaupassa.” -kertoo Robert.
Vertikaaliviljelyllä säästetään tilaa ja energiaa
Vertikaaliviljely on verrattain uusi tuotantotapa ja Robbe’sillakin pitkän tuotekehityksen tulos. Kasvihuoneessa viljellään useissa kerroksissa, tarkasti säädellyssä ilmastossa sekä keinovalolla että auringonvalolla. Kerroksittainen viljely säästää tilaa ja tarkkaan kasveille suunnitellut valo-olosuhteet takaavat herkullisen maun ja tuoreuden. Kasvatustapa säästää myös energiaa.
Tulevaisuuden suunnitelmia ja yhteistyökuvioita
Jokainen puutarha on yrittäjän mukaan uniikki ja työn oppii parhaiten käytännössä. Mäntsälän vahvuuksiin voinee kuitenkin myös laskea Keudan Saaren kartanon puutarhaoppilaitoksen, jonka kanssa keskustelua työvoimatarpeista on jo käyty. Neuvotteluja jatketaan edelleen ja yhteistyö voisi parhaillaan olla monimuotoista. Vähintäänkin, oppilaitos tarjoaa innokkaita puutarhureita töihin.
Robbe’sin puutarhalla on kokemusta myös yhteistyöstä kuntien ja kaupunkien kanssa. Kotipaikkakunnan Lapinjärven sekä sen lähialueiden kanssa tehty yhteistyö on ollut antoisaa ja yrittäjä on todennut alan kiinnostavan monia.
”Salaattiala on kasvava ala. Aiomme myös järjestää avoimien ovien päiviä ja kiva olisi, jos voisimme myydä suoraan puutarhalta salaattimme. Sen tuoreempaa salaattia ei millään saa.” –toteaa Robert.