Toripäivät tulevat taas. Tule myyjäksi!
Julkaistu 27.4.2023
Mäntsälän Kapinatorilla vietetään kesäisiä toripäiviä toukokuusta syyskuuhun, joka kuun toinen lauantai.
Viime kesänä aikamoisessa kiireessä lanseeratut toripäivät tulevat taas. Ensimmäinen kesä oli ehkä odotetustikin hiljainen, koska kesän kalenterit olivat monilla alkukesästä jo täynnä. Saimme kuitenkin paljon positiivista palautetta näkyvistä tolppamainoksista, jotka muuten ovat palanneet taas katukuvaan. Kuntalaisille ja ohikulkijoille kyseinen keino onkin mitä parhain viestin viejä.
Jotta saisimme tapahtumien sarjasta jatkuvan, asukkaita ja muita ohikulkijoita palvelevan kokonaisuuden, haastamme sinut alueen yrittäjä tai torimyynnin ammattilainen varaamaan tälle kesälle rohkeasti oman paikkasi. Konsepti on toivottu ja se virkistää mukavasti kesäistä Mäntsälän keskustaa. Ei muuta kuin toiveista tekoihin -lähde mukaan kokeilemaan ehkä sinulle tai yrityksellesi uutta kanavaa myydä ja markkinoida.
Paikat ovat ilmaisia. Suuremmat ns. "ammattimyyntipaikat" varataan kunnan tilavarausjärjestelmän Tilamisun kautta, muut voivat vapaasti sijoittaa myyntipöytänsä aina ko. toripäivinä vapaana olevalle alueelle Kapinatorilla.
Toripäivät: 13.5., 10.6., 8.7., 12.8. ja 9.9.
Lisätietoja toripäivistä, toriohjeistuksen ja linkin Tilamisuun löydät kunnan sivujen kautta: mantsala.fi/torit
Aurinkoista ja myynnillistä kesää toivottaen,
Irina, MYK