Siirry sisältöön

Mäntsälän kuntamarkkinointi kilpailutyöt mukaan Suomen Kuntaliiton SM-kilpailuun

Suomen Kuntaliitto tiedottaa:

 

Kuntaliitto tiedottaa

3.4.2017

Uutta ilmettä kuntamarkkinoinnin SM-kilpailussa

Kunta- ja aluemarkkinointi on saanut uutta vauhtia ja ilmettä kuntakentän suurten muutosten, elinvoiman korostumisen ja myös Suomen 100-vuotisjuhlavuoden merkeissä. Kuntamarkkinoinnin Suomen mestaruudesta kilpailee tänä vuonna 38 työtä, joista tuomaristo on valinnut 12 semifinaaliin.

- Kilpailutyöt ovat laajasti erilaisia, mutta hyvin tasokkaita. Kuntakentällä syntyy nyt raikkaita ideoita, joita osataan toteuttaa ammattitaitoisesti. Mukana kilpailussa on myös monta uutta kuntaa ja kuntayhtymää, toteaa tuomariston puheenjohtaja, Kuntaliiton markkinointijohtaja Maritta Mäkelä.

Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun tavoitteena on kehittää markkinointi- ja viestintäosaamista kunta-alalla nostamalla esille oivaltavaa ja tuloksellista markkinointia ja viestintää. Kilpailu järjestettiin nyt 12. kerran. Palkinnot jaetaan kuntamarkkinoinnin Piiri-yhteistyöverkoston tapahtumassa Kouvolassa 17. toukokuuta.

Kilpailutöitä lähetettiin maantieteellisesti joka puolelta maata saaristosta Lappiin, ja kampanjat kohdistuvat niin matkailuun, elinkeinotoimintaan, palveluihin ja asumiseen kuin myös henkilöstön yhteishenkeen tai asukkaiden viihtyisyyteen.

- Markkinoinnin pitkäjänteisyys on positiivinen havainto, ja myös ajankohtaisiin teemoihin osataan tarttua. Markkinointi nähdään laajasti yhteisenä toimintana ja yhteistyönä, ei pelkästään irrallisena ostettuna mainontana, Mäkelä kuvailee.

- Markkinoinnin keinot ovat myös hyvin monipuoliset. Sosiaalista mediaa hyödynnetään paljon, ja mukana on myös aivan uusia muotoja. Laaja kirjo hyvin erilaisia ideoita näkyy jo semifinalistien nimistä, Mäkelä vihjaisee.

Kilpailu on osa Piiri-verkoston toimintaa. Piiri-verkosto on avoin ja maksuton yhteistyö- ja kehittämisverkosto kuntien, seutujen ja alueiden markkinointi- ja viestintäosaamisen vahvistamiseksi. Verkoston takana ovat kunta- ja seutumarkkinoinnin kehittämistyötä tekevät järjestöt: Suomen Kuntaliitto, Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKES ry sekä Suomen matkailuorganisaatiot SUOMA ry. Piiri-verkoston yhteistyöyrityksiä ovat Helsingin Sanomat, Otavamedia, Kuntalehti ja Kommuntorget.

Kilpailun voittava työ saa Kuntamarkkinoinnin Suomen mestarin tittelin. Tuomaristo jakaa kulta-, hopea- ja pronssisijoille yltäneille kilpailutöille lisäksi kampanjanäkyvyyttä yhteistyöyritysten kautta. Tuomaristo voi lisäksi jakaa kunniamainintoja.

Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun shortlista aakkosjärjestyksessä

 

Arktinen Hillakylä, Ranuan kunta

Asennemuutoksella asukkaita, Kyyjärven kunta

Autonvaihtoviikot -kampanja, Turun seudullinen joukkoliikenne

Elämäsi valinta -valinnanvapauskampanja, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Kesäreportterit Naantalissa, Naantalin Matkailu Oy

Lempäälän Idea, Lempäälän kunta

Mäntsälän kuntamarkkinointia, Mäntsälän Yrityskehitys Oy

Onnistujanaiset, Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy

Porukka, Lahden kaupunki

Porvoo muuttaa tarinat tatuoinneiksi, Porvoon kaupunki

Pyhtäälisä, Pyhtään kunta

Siisti Iisalmi ja pyöräilyn ja kävelyn asennekasvatushanke, Iisalmen kaupunki