Siirry sisältöön

Mäntsälässä avoimia työpaikkoja enemmän ja työttömiä vähemmän kuin vuosi sitten

Mäntsälässä työttömiä työnhakijoita oli syyskuun lopussa 766 ja viime vuoden vastaavasta ajankohdasta työttömien määrä on pienentynyt 24 henkilöllä.  30.09.2016 työttömyysaste oli 7,6%. kuukautta aiemmin  Mäntsälän työttömyysaste oli 7,8%. Koko Uudenmaan työttömyysaste oli syyskuun lopussa 11,1%

Mäntsälän nuorten työttömien alle 25 vuotiaiden määrä oli syyskuun lopussa 101 ja elokuun lopussa 118. Yli 50  vuotiaiden työttömien määrä on kasvanut. Syyskuun lopussa heitä oli työttömänä 330 ja kuukautta aiemmin 314. Pitkäaikaistyöttömien määrä on pysynyt lähes ennallaan. Syyskuun lopussa heitä oli 295 ja kuukautta aiemmin 292. Avoimia työpaikkojen määrä oli 94 kpl, kun kuukautta aiemmin niitä oli 47.  Vuonna 2015 syyskuun lopussa avoimia työpaikkoja oli 50 kpl.

Uusia yrityksiä perustettiin syyskuun loppuun mennessä Mäntsälään 74 kpl.

30.09.2016 tilanne, suluissa elokuu

 

Uudenmaan työttömyysaste 30.9.2016 oli 11,1%

 

( Lähde : Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus)