Mäntsälä toinen elinkeinopolitiikan tutkimuksessa Uudellamaalla
Julkaistu 24.5.2016
Mäntsäläiset yrittäjät suhtautuivat kyselyn perusteella myönteisesti elinkeinopolitiikkaan, jonka kokonaisarvosana oli 7,3. Mäntsälä sai 7,3 kokonaisarvosanalla toisen sijan Uudeltamaalta. Mäntsälän kokonaisarvosana ylitti selkeästi koko maan kokonaisarvosanan, joka oli 6,7. Arvosanat olivat annettu kyselyssä kouluarvosana asteikolla 4-10.
Mäntsälän elinkeinopolitiikan arvosana parani myös tänä vuonna, kun vertaa 2014 elinkeinopolitiikan kyselyyn, jonka kokonaisarvosana oli 7,0. Mäntsälän kunnan arvosana hankintapolitiikasta oli hieman pienempi kuin koko maan keskiarvo, joka oli 6,3 . Mäntsälän saama hankintapolitiikan luku oli 6,2.
Tutkimuksessa oli tarkoitus selvittää Suomen Yrittäjien mielipidettä kuntien elinkeinopolitiikasta ja myös yrittäjien ja kuntien yhteistyö kehittymisestä. Tutkimuksessa selvitettiin elinkeinopolitiikan kokonaisarvosana ja elinkeinopolitiikan osa-alueet, jotka olivat elinkeinopolitiikka ja resurssit, kunnan päätöksen yrittäjälähtöisyys, kunnan viestintä ja tiedottaminen, koulutus ja osaaminen, kunnan hankintapolitiikka, kuntapalvelut ja infrastruktuuri, seudullisen kehittämisyhtiön tai vastaavan toiminta.
Lähde: Elinkeinopoliittinen mittaristo 2016, Suomen yrittäjät.