Kansainvälistymistä Mäntsälän mallilla
Julkaistu 20.3.2015
Mäntsälään on viime vuosien aikana asettunut suuria suomalaisia ja kansainvälisiä yrityksiä, kuten Tokmanni, Rexam ja Yandex. Sijoittautumisessa on auttanut Mäntsälän Yrityskehitys Oy.
Tokmanni-konsernin logistiikkakeskus valmistui Mäntsälään vuonna 2008. Vuonna 2013 toimintansa aloitti englantilaisen Rexamin juomatölkkitehdas. Viimeisimpiä tulijoita on Yandex, joka ylläpitää Venäjän suurinta hakukonetta, Yandex.com-sivustoa. Datakeskuksen lisäksi Kapulin yritysalueelle nousee Yandexin toimisto. Palvelinkeskuksen tuottamaa lämpöä hyödynnetään kesästä 2015 alkaen mäntsäläläisten omakotitalojen ja teollisuuskiinteistöjen lämmityksessä.
”Tärkeimpänä tehtävänä meillä on saada kansainvälisiä yrityksiä sijoittautumaan Suomeen ja Mäntsälään”, kertoo toimitusjohtaja Harri Kari.
Kun suuri yritys pohtii sijoittautumisesta eri paikkakuntien välillä, vaakakupissa painavat monet asiat. Päätökseen vaikuttavat muun muassa logistiikka, osaavan työvoiman saatavuus, energia, vesi, asumisen ja vapaa-ajan mahdollisuudet.
Mäntsälän vahvuutena Harri Kari näkee sijainnin. Helsinki-Lahti – moottoritie ja Oikorata pitävät huolen, että tavarat ja ihmiset liikkuvat nopeasti. Mäntsälässä käydäänkin paljon töissä sekä pääkaupunkiseudulta että Lahdesta.
”Olemme myös huomanneet, että Mäntsälällä on yritysten suuntaan erinomainen maine”, toimitusjohtaja Kari toteaa.
”Kierrän paljon maailmalla tapaamassa yritysten edustajia ja on mukava huomata, että siellä tunnetaan Mäntsälä. Vaikka se kuinka hassulta kuulostaisikin, niin minulle on jopa Lontoossa sanottu, että ’ai, olette Mäntsälästä!’”
Mihin Mäntsälän hyvä maine sitten perustuu? Kari puhuu mielellään niin sanotusta Mäntsälän mallista. Mäntsälän malliin kuuluu, että yrityksille vastataan nopeasti.
”Nopeus on valttimme. Kyse ei ole kunnan pienuudesta tai suuruudesta, vaan koko organisaatio päättäjistä lähtien on sitoutunut tähän ajattelumalliin”, tiivistää Kari.
Teksti on julkaistu kokonaisuudessaan Laurea-ammattikorkeakoulun Kehittäjä-lehdessä 1/2015. Toimittaja: Ilpo Vuorivirta
Alkuperäinen artikkeli: Talouselämä 20.3.2015, Elinvoimainen Suomi, Calcus Groupin tuottama asiantuntijajulkaisu (Talouselämän liite).