Maanantaina 5.syyskuuta on Yrittäjänpäivä - stipendejä Mäntsälään
Julkaistu 5.9.2011
Tänään maanantaina vietetään kansallista Yrittäjän päivää.
Yrittäjän päivän kunniaksi on Mäntsäläänkin myönnetty stipendejä: Riihenmäen koulun yrittäjyyskasvatus on huomattu.
Uudenmaan Yrittäjien Yrittäjyyskasvatusrahaston stipendin saivat tänä vuonna yläkoulun yrittäjyyslinjan opettajat Pia Palosvirta, Katariina Yliheikkilä ja Saija Hellström Mäntsälän Riihenmäen koulusta. Stipendit luovutettiin Yrittäjän Päivän aamiaistilaisuudessa Tuusulassa perjantaina 3.9.
– Aloite opettajien palkitsemiseen tuli erään oppilaan vanhemmalta. Hän perusteli ehdotustaan sillä, että opettajat antavat nuorien yrittäjänalkujen eteen 101 prosenttisen työpanoksen, kasvattavat uutta itsenäistä ja oma-aloitteista yrittäjäpolvea valtavalla innolla ja omia voimavarojaan säästelemättä, Uudenmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Petri Graeffe kertoo.
Yrittäjyyskasvatus tulee juurruttaa kaikkien koulujen opintosuunnitelmiin ja käytäntöihin
– Palkitsemme innostuneita tekijöitä, joilla on alusta, millä toimia. Yrittäjyyskasvatus on huomioitu hyvin hallitusohjelmassa. Nyt se tulee saada osaksi kaikkien koulujen arkea. Tämä tapahtuu viemällä yrittäjyyskasvatus koulujen opetussuunnitelmiin. Annetaan innostukselle mahdollisuus muissakin kouluissa, Uudenmaan Yrittäjien koulutusvaliokunnan puheenjohtaja Eero Kokko linjaa.
Yrittäjyyskasvatusstipendit jaettiin nyt kolmatta kertaa.