KUUMA-kunnat esittävät neljää uutta asemaa oikoradalle: Arola, Hirvihaara, Kehä V ja Levanto
Julkaistu 7.6.2011
Kuuma-kunnat ovat laatineet ratateknisen tarkastelun Oikoradan mahdollisista uusista asemista. Maankäytön suunnittelua ei ole tehty. Teknisesti oikoradalle voidaan Mäntsälään sijoittaa neljä asemaa. Seuraavassa Kuuma-tiedote:
"
KUUMA-kunnat ovat jatkaneet ratoihin liittyviä selvityksiä. Uusimman selvityksen mukaan oikoradalle Haarajoen nykyisen aseman ja Mäntsälän kunnan pohjoisrajan välille on mahdollista sijoittaa neljä uutta asemaa.
Uudet asemat Mäntsälän Arolaan, Hirvihaaraan, Kehä V varteen ja Levantoon
Ensimmäinen mahdollinen uusi asema oikoradalla on Arola, joka sijaitsee noin 3 kilometriä nykyiseltä Haarajoen asemalta pohjoiseen. Seuraava mahdollinen uusi asema sijoittuu Hirvihaaraan, joka on noin 10 kilometrin päässä Arolan asemalta. Ennen Mäntsälän nykyistä asemaa voidaan Hanko-Hyvinkää -tien varteen sijoittaa Kehä V:n uusi asema. Mäntsälän nykyisen aseman jälkeen on vielä mahdollista rakentaa yksi uusi asema Levantoon, noin 20 kilometrin päähän Mäntsälän nykyiseltä asemalta.
Selvityksen mukaan uusien asemien rakentaminen vaatii ohitusraiteiden rakentamista, maaleikkaus- ja pengerrystöitä, muutostöitä siltoihin, turvateknisiä muutostöitä sekä uusia kulkuyhteyksiä.
Uusia asuinalueita rataan tukeutuen
KUUMA-kuntien selvitykset osoittavat, että uusia asemaseutuja asuinalueineen on mahdollista löytää sekä lentoradan, pääradan että oikoradan varrelta. Aiemmassa lentorataan eli Keravalta lentoasemalle suuntaavassa rataselvityksessä uusia lähijunien asemapaikkoja löydettiin Tuusulan Ristikydöstä, Hyrylästä ja Ruotsinkylästä.
Kaikilla asemanseuduilla maankäyttö on tärkeää suunnitella raideliikenteen varaan tukeutuvaksi. Oikoradan asemapaikkojen asuinalueiden sijoittumista tai laajuutta mahdollisen aseman ympärille ei tämän selvityksen yhteydessä ole vielä tutkittu. Lentoradan lähiliikenteen asema Hyrylässä sen sijaan tukeutuu olemassa olevaan kunnan keskustaan sekä dynaamisen kehittämisen kohteena olevaan Rykmentinpuiston asuinalueeseen.
Uudet ratalinjaukset ja asemapaikat mukana maakuntakaavaluonnoksessa
Nähtävillä olevassa Uudenmaan maakuntakaavaluonnoksessa uudet ratalinjaukset ja lähiliikenteen asemapaikat on otettu huomioon, ja asiaa on valmisteltu myös yhteistyössä liikenneviraston kanssa.
– Maakuntakaavan luonnoksessa korostetaan olemassa olevien ratojen asemanseutuja, joiden maankäyttöä tulisi tiivistää. Lisäksi kaavaluonnoksessa varaudutaan uusiin asemanseutuihin, joiden maankäytön suunnittelussa tulee turvata joukkoliikenteen edellytykset. Uusia asemanseutuja ei tule ottaa käyttöön ennen sitovaa päätöstä aseman toteuttamisesta. Kuuma-kuntien selvityksessä tällaisia asemanseutuja ovat Ristikytö ja Mäntsälän Hirvihaara, aluesuunnittelusta vastaava johtaja Riitta Murto-Laitinen Uudenmaan liitosta sanoo.
Maakuntakaavan luonnos on nähtävillä 17.6. saakka ja lausuntoaika päättyy 31.8.2011
KUUMA-kuntia ovat Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Tuusula ja Vihti. Niiden yhteenlaskettu asukasmäärä on noin 304 000. Alueen vetovoimaa ja kilpailukykyä vahvistetaan yhteisin kehittämistoimin sekä edunvalvonnan keinoin. Lisätietoja www.kuuma.fi".
Lisätietoja:
· apulaisosastopäällikkö Timo Huhtinen, Sito Oy p. 040 542 5291,
· kaavoitusjohtaja Lauri Pouru, Mäntsälän kunta p. 040 314 5450,
· kaavapäällikkö Kaija Hapuoja, Tuusulan kunta p. 040 314 3518,
· johtaja Riitta Murto-Laitinen, Uudenmaan liitto p. 046 855 8551,
ystävällisin terveisin
Riikka Uusikulku
tiedottaja
Tuusulan kunta
Hyryläntie 16, PL 60, 04301 Tuusula
09 8718 2004, 040 314 2004
http://ww