MYK:n kehittämistarvekartoitus valmistui
Julkaistu 30.3.2011
Mäntsäläläiset yrittäjät ovat kiinnostuneita markkinoinnista, viestinnästä ja tuloksen parantamisesta.
Kehittämiskartoitukseen tuli jälleen kymmeniä kehittämispyyntöjä.
Selkeästi eniten toivotaan apua markkinointiin, viestintään ja tuloksen parantamiseen. Näitä vastauksia on kutakin 25 prosenttia vastauksista, joissa toivotaan MYK:ltä kehittämisapua. Huomattavasti pienempiä ovat investoinnit (12 %), toimitilatarpeet (7 %) ja omistajanvaihdokset (6 %).
Hieman alle puolella vastanneista oli kehittämistarpeita. Monet olivat käyttäneet kuitenkin MYK:n palveluita ja kouluarvosanaksi muodostui 8,5 (8,6).
MYK:ssä on vastausten perusteella tavattu tähän mennessä kolmisenkymmentä yrittäjää. Tapaamisia ovat hoitaneet Pekka Tikka, Jyrki Teeriaho ja Porvoon Uusyrityskehityksen Harri Kari.
Vastausten perustiedot ovat myös hyvin tärkeitä, sillä vieläkään kaikilla yrityksellä ei ole ilmoitettuna kotisivuosoitettaan tai sähköpostia. Tästä tulee palautetta asiakkailta, jotka etsivät palveluita MYK:n palvelutietokannan avulla.