Kotitalouskysely yksissä kansissa
Julkaistu 18.8.2008
Mäntsäläläisten kulutustottumuksiin paneutuva Kotitalouskysely 2007 on nyt yksissä kansissa. Ostotottumukset ja toiveet on kirjoitettu auki ja löytyvät myös taulukoista. Tarjontaa tulisi lisätä erityisesti erikoistavarakaupassa, muun muassa vaatteiden, urheiluvälineiden sekä kodin sisustuksen tuoteryhmissä.
Mäntsälän keskustaa pidetään sinänsä hyvänä ostospaikkana. Keskustaan saavutaan yleensä omalla autolla elintarvikkeiden hankkimista varten. Vastanneet toivovat myös kävelykatua keskustaan ja entistä isompaa uutta markettia.
Tutkimuksen mukaan mäntsäläläinen kauppias menettää joka viidennen asiakkaan lopullisesti, joko toiselle paikkakunnan kauppiaalle tai ulkopuoliselle kauppiaalle, mikäli asiakkaan etsimä tuote on loppunut eikä kauppias ole luvannut tilata tuotetta lisää.
Kynnys lähteä oman paikkakunnan ulkopuolelle ostoksille on matala; puolet vastanneista lähtee hankkimaan kaipaamaansa tuotteet kokonaan Mäntsälän ulkopuolelta nyt ja mahdollisesti myös jatkossakin.
Mäntsäläläisten kulutustottumukset, Kotitalouskysely 2007 raportti on ostettavissa Mäntsälän Yrityskehityksestä hintaan 25 euroa + Alv 22 %. Tilauksen voi laittaa osoitteeseen