TOKMANNI-KONSERNIN YDINTOIMINNOT NYT MÄNTSÄLÄN LOGISTIIKKAKESKUKSESSA
Julkaistu 5.8.2008
Tokmanni-konsernin muuttotoimenpiteet ovat olleet käynnissä heinäkuun viimeisellä viikolla. Hallinto- ja ydintoiminnot muuttivat Mäntsälään maanantaina 4.8.2008.
Logistiikkakeskuksen varastotoiminnot ovat osittain käynnistyneet jo huhtikuussa 2008. Konsernin konttori- ja varastotoiminnot Hyvinkäältä, Kajaanista, Kuusankoskelta ja Joensuusta keskittyvät nyt Mäntsälään. Tampereen ja Pirkkalan varastot muuttavat Mäntsälään myöhemmin syksyllä.
” Lähtötilanteemme on ollut seitsemällä eri paikkakunnalla sijainneet kahdeksan erillistä varastoyksikköä, joista osa on ollut kooltaan pieniä. Ne ovat palvelleet aikanaan kutakin Tokmanni-konsernin ostamaa alueellista halpakaupan ketjua. Kokonaisvaltaisten logistiikkahyötyjen saavuttamiseksi kasvava yrityksemme tarvitsee yhden keskusvaraston, joka sijaitsee maantieteellisesti logistiikkapalveluiden kannalta optimaalisessa paikassa,” toteaa Tokmannin toimitusjohtaja Kyösti Kakkonen.
Vuoden 2008 loppuun mennessä Tokmanni on luonut Mäntsälään noin 300 uutta työpaikkaa, joista noin puolet on siirtynyt vanhoista työkohteista ja noin puolet on uusrekrytointeja. Mäntsälän logistiikka- ja hallintokeskus on suurin Suomessa yhdellä kertaa kaupan tarpeeseen rakennettu logistiikkakiinteistö. Rakennuksen pinta-ala on ensimmäisessä rakennusvaiheessa noin 74 400 m², josta toimistotilojen osuus on noin 6 200 m² ja varaston osuus 68 200 m².
”Mäntsälään päädyimme kunnan erinomaisen logistisen sijainnin vuoksi. Kapulin alue sijaitsee aivan 4 -valtatien ja risteävän Hanko-Porvoo-tien risteyksessä uuden oikoradan tuntumassa. Matkaa 3-valtatielle (Helsinki-Tampere) on vain 30 km ja etäisyys uuteen Vuosaaren satamaan on vain 55 km. Mäntsälästä on myös hyvät kulkuyhteydet Venäjälle. Mäntsälästä käy yli 700 henkilöä logistiikan työtehtävissä pääkaupunkiseudulla ja oman kotikunnan ulkopuolella. Olemme tarjonneet heille mahdollisuuden tehdä samanlaista työtä omalla kotipaikkakunnallaan. Olemme tarjonneet myös kaikkien omien entisten varastojemme ja konttoriemme henkilöstölle mahdollisuuden siirtyä Mäntsälään. Kunta on järjestänyt siirtyvälle henkilökunnalle asuntoja. Kyösti Kakkonen lisää. ”Mäntsälä tulee olemaan Tokmannin henkinen koti”, päättää Kakkonen.