Siirry sisältöön

KEHÄ V –hanke etenee

Kehä V -vyöhyke muodostaa voimakkaan kasvuvyöhykkeen Helsingin metropolialueen ulkokehällä. Asukaspohja
on noin 300 000 asukasta ja alueella toimii noin 20 000 yritystä.

Kehä V –projektin tavoitteena on tunnistaa Kehä V:n vahvuudet elinkeinojen kehittämisen näkökulmasta. Erityisesti painotetaan logististen toimintaedellytysten merkitystä. Hankkeella pyritään vaikuttamaan kuljetuskäytävän
liikenneyhteyksien parantamiseen.

Hankkeeseen liittyvän markkinoinnin tavoitteena on nostaa Kehä V
-vyöhyke selkeäksi osaksi Helsingin metropolialuetta viranomaisten, yritysten ja asukkaiden mielikuvissa.

Vuoden 2008 loppuun mennessä valmistuvan suunnitteluvaiheen
tavoitteena on koota Kehä V -kehityskuvan muotoon tulevaisuuden visio, jossa määritellään
tulevan yhteistyön lähtökohdiksi muun muassa alueelliset ja toiminnalliset tarpeet, maankäytön yleislinjaukset,liikenneväylien ja –palvelujen yleislinjaukset sekä erityyppiset yritys- ja palvelualueet.

Erillishankkeina pyritään toteuttamaan:

• Kehä V – neuvottelukunnan perustaminen

• Kehä V – viitoituksen esiselvitys

• Kehä V – raskaan liikenteen palvelut

• Kehä V – virtuaalipalvelun toteuttamismahdollisuudet ja käynnistys.

Lisätietoja Kehä V -hankkeesta:

EKES Yrityspalvelut,
Projektikoordinaattori DI Reijo Lehtinen

Puh. 050 062 2009

lehtinen(at)ekes.fi