Oiva – looginen valinta logistiikkakeskukseen
Julkaistu 1.2.2008
Kesällä 2008 Mäntsälään muuttaa koko Tokmanni-ketjun logistiikka. Kolme kertaa tavanomaista suuremman logistiikkakeskuksen kapeankorkeat käytävät on valaistu tuhansilla ohjatuilla Oiva-valaisimilla.
Tokmannin logistiikkakeskus on pinta-alaltaan yli 74 000 m2, pituudeltaan 360 metriä ja leveydeltään 154 metriä. Keskukseen siirtyvät kaikki Tokmannin logistiikkatoiminnot muualta Suomesta. Lisäksi tilojen yhteyteen rakennetaan edustavat lähes 7 000 m2:n toimistotilat Tokmannin pääkonttoria varten.
“Konttorista voi seurata varastotilojen toimintaa reaaliajassa”, pääurakoitsijan, Lemminkäinen-konserniin kuuluvan Oka Oy:n Marko Lehtinen toteaa.
Hankkeesta valmistuu ensi vuonna vasta ykkösvaihe, sillä alueelle voidaan myöhemmin toteuttaa 34 000 m2:n lisäosakin. Hankkeen pääsuunnittelija on VG-Group Oy ja rakennuttaja Tokmannin tytäryhtiö Mäntsälän Logistiikkakeskus Oy.
Valaistustekniset ominaisuudet punnitaan varastokäytävissä
Loppuvuonna 2007 käynnissä on sekä varastohallin että piha-alueen valaistuksen asennus. Pääkonttorin toimistotilojen aika tulee myöhemmin.
Varastohallin perusvalaistus toteutetaan rakennusautomaatiopohjaisesti ohjatuilla Oiva-valaisimilla. Oivat ovat energiankulutukseltaan pieniä ja niiden huoltotarve on vähäinen. Valtavaan varastotilaan, jossa pätee suuruuden ekonomia, valinta olikin mitä loogisin: kustannustehokas ja monipuolinen käyttää.
Tilaan asennetaan 2 029 kpl 2x49 W:n Oivaa leveällä valonjaolla, 1 980 kpl 2x80 W:n Oivaa kapealla valonjaolla ja 240 kpl 2X80 W:n Oivaa keskileveällä valonjaolla. Valaisinten sijoittelun lähtökohtana oli keskittää ne käytävittäin keskelle, huomioiden energiaystävällisyys ja säteilylämmitysjärjestelmän sprinklerien sijainti.
“Valaisinten valaistusteknisten ominaisuuksien on oltava hyvät. Käytävien leveys on kolme metriä ja hallin vapaa korkeus jopa 12,4 metriä. Kapeankorkeissa käytävissä valon on riitettävä joka tasolle”, sähköurakoitsija Tammelan Talotekniikka Oy:n Heikki Meriluoto toteaa. Meriluodon mukaan Oivat asennetaan mahdollisimman alas niin, että yläsäteilyllä valaistaan ylimmät tasot, mutta pääasiassa valo kohdistuu alas.
“Valaisimet on kytketty ryhmiin, joiden säätely on integroitu muun muassa kulunvalvontaan.”
Meriluoto arvostaa Philips Valaisimilta saatua tuotetukea, josta on ollut apua monessa vaiheessa. Kohteessa, jonka urakkavaiheessa liikutellaan valtavia materiaalimääriä, myös valaisintoimittajan on hallittava suurten määrien toimitus laadukkaasti.
Piha-alueen valaistus osa kokonaisuutta
Pääkonttorin siirtyminen samaan yhteyteen toi tarpeen panostaa myös alueen pihavalaistukseen. Kun rakennuksessa asioidaan bisnesasioissa, on lähiympäristönkin oltava kutsuva.
Piha-alue on valaistu kymmenillä Vista-valaisimilla sekä seinään ja pylväisiin asennetuilla valonheittimillä. Niillä on Heikki Meriluodon mukaan saatu aikaan perinteistä tyylikkäämpi ja kodikkaampi ratkaisu. Aluetta valaistaan onnistuneesti pihamaalta käsin.
“Ulkovalaistuksella on myös turvallisuutta lisäävä merkitys. Logistiikkakeskukseen päivittäin saapuvat ja sieltä lähtevät sadat rekat voivat hyvin valaistulla piha-alueella liikennöidä turvallisesti”, Oka Oy:n Marko Lehtinen korostaa.
Teksti: Mariliina Karppo, Philips asiakaslehti Spotti.