Tokmanni kiinnostaa työpaikkana, kertoo MYK:n kysely
Julkaistu 14.11.2007
Marraskuun alussa jokaiseen talouteen jaetun kotitalouskyselyn mukaan mäntsäläläiset ovat kiinnostuneita Tokmannin työpaikoista. Yrityskehitys selvittää kuntalaisten kiinnostusta työpaikkaan omassa kotikunnassaan kyselyllä, johon on saapunut jo yli 600 vastausta. Näistä 450 on esikäsitelty ja alustavien tietojen mukaan Tokmanni Oy:n työpaikoista on kiinnostunut 43 % vastaajista. Yhteystietonsa Yrityskehityksen käyttöön on antanut 37 % vastaajista. Heille tullaan ilmoittamaan Mäntsälään sijoittuvien yritysten työpaikoista.
Mäntsälästä käy muualla työssä lähes 4500 henkilöä (4490 v. 2004). Tilastokeskuksen tänään julkaiseman työllisyystilaston mukaan Mäntsälässä on työllisiä 8385 henkilöä. Heistä siis yli puolet käy työssä muualla. Työpaikkoja Mäntsälässä on vuoden 2005 ennakkotiedon mukaan 5111. Vuonna 2004 muualla asuvista Mäntsälään suuntasi työmatkansa 1305 henkilöä.