Siirry sisältöön

TOKMANNI - AREENAN AVAJAISET MÄNTSÄLÄSSÄ 30.9.2007

Tokmanni -konserni on solminut Mäntsälän jäähallin kanssa sponsorointi- ja yhteistyösopimuksen, jonka myötä Mäntsälän jäähallista tulee Tokmanni - Areena.

Tokmanni - Areenan avajaisia vietettiin Mäntsälän jäähallilla 30.9.2007. Avajaispäivänä seurattiin B2 nuorten SM-karsintasarjaa, ottelemassa olivat Mäntsälän Jää-Tiikerit ja Pelicans Lahti. Avajaisissa puhumassa olivat Mäntsälän kunnanjohtaja Esko Kairesalo, Mäntsälän Jäähalli Oy:n hallituksen puheenjohtaja Risto Tyyskä sekä Tokmanni -konsernin kenttäjohtaja Pirjo Ruokonen.

Mäntsälän jäähallin, tulevan Tokmanni - Areenan käyttöaste on ollut jo alkujaan odotusten mukainen; jäähallin kolmena ensimmäisenä toimintavuotena kävijöitä on ollut lähes 350 000, heistä ulkopaikkakuntalaisia 60 000. Hallin suurin käyttäjä on Mäntsälän Jää-Tiikerit. Jääaikaa on ostettu vuosittain yli 1 800 tuntia, lisäksi koululaiset ovat käyttäneet hallia 300 tuntia vuodessa.

Niin jäällä kuin katsomossakin on nähty myös kansainvälistä väriä; kolmen ensimmäisen vuoden aikana jäähallissa on vieraillut joukkueita Itävallasta, Saksasta,Tšekistä, Ruotsista, Sveitsistä, USA:sta ja Venäjältä.

 


Tokmanni -konsernin ja Mäntsälän jäähallin sponsorointi- ja yhteistyösopimus on voimassa kolme vuotta. Sopimus vahvistaa entisestään Tokmannin ja Mäntsälän kunnan yhteistyötä. Tokmanni -konsernin on tarkoitus käyttää Areenaa erilaisissa konsernin tilaisuuksissa sekä henkilökunnan virkistäytymiskäytössä.

Tokmanni- konserni on Suomen suurin halpakauppaketju. Konserniin kuuluu 119 suurta myymälää, jotka toimivat usealla eri brändillä; Tokmanni, Tarjoustalo, Robinhood, Maxi-Makasiini ja Vapaa Valinta. Myymäläverkosto kattaa koko Suomen etelästä pohjoiseen ja idästä länteen - pohjoisin myymälä on Keminmaalla ja eteläisin Helsingissä. Konsernin liikevaihto tulee olemaan kuluvana vuonna noin 530 miljoonaa euroa ja yritys työllistää runsaat 2 400 henkilöä

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Kyösti Kakkonen, p. 020 728 6022, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

kenttäjohtaja Pirjo Ruokonen, p. 020 728 6045, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.