VR:n matkatapahtuma Mäntsälässä 21. syyskuuta
Julkaistu 13.9.2007
Mäntsäläläiset ovat olleet mukana vaikuttamassa oikoradan suosioon valitsemalla Z-junan kulkuvälineekseen. Oikoradan ensimmäisen vuoden aikana junamatkojen määrä Helsingin ja Lahden välillä on yli kaksinkertaistunut. VR esittelee Z-junaliikennettä K-Supermarket Kalaasissa perjantaina 21.9. klo 15–19.
Syyskuun alussa vuoden täyttänyt oikorata on lisännyt junamatkustuksen suosiota merkittävästi. Suurinta kasvu on ollut Lahti–Helsinki-välillä, jossa junamatkojen määrä on yli kaksinkertaistunut edellisvuoteen verrattuna muun muassa Z-lähijunaliikenteen ansiosta. VR:n tutkimuksen mukaan 65 % mäntsäläläisistä on lisännyt junamatkustustaan viimeisen vuoden aikana.
Matkojen ennakoitua nopeampi kasvu on mahdollistanut junavuorojen lisätarjonnan: elokuussa Z-junavuoroja lisättiin niin, että junat liikennöivät päivittäin niin arkena kuin viikonloppuna kerran tunnissa molempiin suuntiin. Kaikkiaan Mäntsälässä pysähtyviä junavuoroja on Helsinki-Lahti-välillä arkisin 36, lauantaisin 35 ja sunnuntaisin 34.
Ensimmäinen lähtö Mäntsälästä on klo 6.04 (ei sunnuntaisin) ja sen jälkeen klo 6.40 alkaen tunneittain klo 22.40 asti. Helsingistä ensimmäinen Z-juna lähtee klo 6.39, ja se saapuu Mäntsälään klo 7.18. Junat lähtevät Helsingistä aina 39 minuuttia yli tasatunnin illan viimeiseen lähtöön klo 22.39 asti. Se saapuu Mäntsälään klo 23.18.
VR:n touko-kesäkuussa teettämän tutkimuksen mukaan erityisesti henkilöautoilijat ovat vaihtaneet junaan Lahden ja Helsingin välillä. Mäntsälässä siirtymä on ollut merkittävää. Oikorata on vaikuttanut myös asuinpaikkapäätöksiin, sillä tutkimukseen vastanneista 53 % ilmoitti muuttaneensa nykyiselle asuinpaikalleen oikoradan investointipäätöksen jälkeen. Lähes puolet Mäntsälän vastaajista kertoi oikoradan lisääntyneen junatarjonnan vaikuttaneen asuinalueen valintaan.
VR:n matkatapahtuma Mäntsälässä
VR järjestää perjantaina 21.9. klo 15–19 Z-junaliikennetapahtuman Mäntsälässä K-Supermarket Kalaasissa. Paikalla on VR:n edustajia neuvomassa matkalippu- ja aikatauluasioissa sekä Mäntsälän kunnan kuljetussuunnittelija Jani Lammela, joka vastaa palveluliikennekysymyksiin. Tapahtuma liittyy valtakunnalliseen autottomaan päivään, jota vietetään lauantaina 22.9.