Matka-aika Mäntsälästä Pietariin nopeutuu vuonna 2010
Julkaistu 4.10.2007
Karelian Trains tilasi nopeita junia Helsingin ja Pietarin välille
Karelian Trains on tilannut Alstomilta neljä nopeaa junaa Helsingin ja Pietarin välille. Junat tulevat liikenteeseen vuonna 2010. Kaupan arvo on noin 120 miljoonaa euroa. Hankkeen rahoittaa OKO Pankki Oyj.
Tavoitteena on lyhentää Helsingin ja Pietarin välinen matka-aika noin kolmeen tuntiin, kun se on nykyisin viisi ja puoli tuntia. Mäntsälästä matka-aika Lahden kautta Pietariin on nykyisellään 5 tuntia ja 40 minuuttia. Vuoroja on päivässä kaksi. Jos Mäntsälästä lähtee kello 7.18 on perillä Pietarissa 13.55. Vastaava iltapäivän vuoro lähtee 15.18 jolloin Pietarissa ollaan 21.58. Uudet vuorot nopeuttavat merkittävästi yhteyksiä.
Suunnitelmien mukaan päivittäin kulkisi neljä junavuoroa molempiin suuntiin.
Pietarin-matkan nopeuttaminen edellyttää uuden kaluston lisäksi ratainvestointeja sekä Suomessa että Venäjällä. Myös kaikki rajamuodollisuudet pitää siirtää liikkuvaan junaan.
Venäjän puoleiset rataosuudet on tarkoitus kunnostaa vuosina 2007-2008. Suomessa Lahti-Luumäki-osuus valmistuu vuonna 2011.
Junassa on kaksivirtajärjestelmä, jotta se voi kulkea sekä Suomen että Venäjän rataverkolla. Junan huippunopeus on 220 kilometriä tunnissa. Junassa on seitsemän vaunua ja yhteensä 350 paikkaa. Junassa on ravintola, business-luokka, invapalvelut sekä paikat lemmikkien kanssa matkustaville.
Lähde: VR