Oikoradalle lisää Z-junia; viikonloppuihin 18 uutta vuoroa ja arkitarjontaan 11 uutta vuoroa
Julkaistu 31.7.2007
Oikoradalla liikennöiviin Z-juniin tulee tuntuvasti lisää vuoroja 12. elokuuta alkaen. Junat alkavat kulkea Helsingin ja Lahden välillä suuntaansa kerran tunnissa.
Oikoradan suosio ylitti odotukset.
Asiakkaat ovat löytäneet 3.9.2006 oikoradalla aloittaneet Z-junat nopeammin kuin odotettiin. Liikennöinnin käynnistyttyä arvioitiin, että Z-junilla tehdään ensimmäisen vuoden aikana noin 400 000 matkaa, mutta ennuste näyttää matkamäärien nousevan yli 600 000:n. Matkojen ennakoitua nopeampi kasvu mahdollistaa suunniteltua ripeämmän lisävuorotarjonnan samoin kuin kasvaneet lipunmyyntituotot, joiden ansiosta liikenne- ja viestintäministeriö saa ostettua enemmän lisäjunavuoroja.
VR:n kesäkuussa teettämän Z-junien matkustajatutkimuksen tuloksista ilmenee, että oikorata on houkutellut runsaasti henkilöautoilijoita joukkoliikenteen käyttäjiksi. He muodostavat suurimman ryhmän uusista Z-junamatkustajista.
Kokonaisuudessaan oikoradan avaamisen jälkeen Lahden ja Helsingin välinen junamatkustus on yli kaksinkertaistunut.
Z-junia nyt tunneittain läpi viikon
Oikorata saa tuntuvasti lisää Z-junia 12.8.2007 alkaen. Viimeksi vuoroja lisättiin kesäkuun alussa.
Arkisin välille tulee yksitoista uutta junavuoroa ja viikonloppuisin kahdeksantoista lisävuoroa. Kaikkiaan Z-junavuoroja on Helsinki-Lahti välillä arkisin 35 ja sunnuntaisin 34.
Z-junat liikennöivät 12. elokuuta alkaen päivittäin niin arkena kuin viikonloppunakin joka tunti molempiin suuntiin. Ensimmäinen lähtö Helsingistä on klo 6.39 ja viimeinen klo 22.39, eli Helsingistä Lahteen lähtevät junat aina 39 minuuttia yli tasatunnin. Lahdesta lähtee ensimmäinen Z-juna klo 5.43 (ei sunnuntaisin) ja sen jälkeen klo 6.17 alkaen tunneittain klo 22.17 asti. Z-junien taulukkoaikataulut löytyvät VR:n Internetsivuilta. Oikoradalla liikennöi edelleen myös Helsingistä klo 16.27 lähtevä veturivetoinen juna, joka ei kuitenkaan pysähdy Keravalla.
Vuoden 2008 Z-junaliikennesuunnitelmat vahvistuvat myöhemmin syksyllä.