Mäntsälälle uusi kuntaesite
Julkaistu 12.1.2007
Hyvät kulkuyhteydet, yrittäminen ja asuminen ovat uuden Mäntsälän kuntaesitteen vahvat teemat. Kuntakartat on myös painettu esitteeseen. Uusi syyskuussa avattu junayhteys on esillä näyttävästi. Yrittäjäsivuilla Tokmanni Oy:n toimitusjohtaja Kyösti Kakkonen kertoo syitä, miksi juuri Mäntsälään rakennetaan yhtiön jättimäinen logistiikkakeskus. – Mäntsälä on Suomen logistinen keskipiste, toteaa Kakkonen.
Asukkaaksi Mäntsälään haluavalle esite antaa lisätiedon löytymiseksi vinkkejä kouluista, päiväkodeista ja rakentamisesta. Matkalle Mäntsälään sivuilla seikkailee Koillisväylän löytäjä Adolf Erik Nordenskiöld ja lukijalle esitellään kartanoita, Joulumaata, golfkentät ja Sepänmäki. Tammikuun lopulla Saarelle avautuva opastuskeskus on jo päässyt esitteeseen mukaan.
Esitteen tuottajana on Mäntsälän Yrityskehitys Oy ja tuotannosta on vastannut markkinointipäällikkö Jyrki Teeriaho. Graafisen suunnittelun on toteuttanut graafikko Niko Hakkarainen, joka on ollut aiemmin mukana myös suunnittelemassa Mäntsälän kunnan visuaalista ilmettä. Valokuvia on hänen lisäksi muun muassa mäntsäläläisiltä valokuvaajilta Kirsi Westermarkilta ja Pentti Johanssonilta. Esite on painettu Ecapainossa Lahdessa ja sitä on saatavissa Palvelupiste Vinkistä. Myös englanninkielinen ja ruotsinkielinen esite on Vinkistä saatavissa.