Siirry sisältöön

Kerava–Lahti-oikoradan avajaiset tarjoavat monipuolista ohjelmaa 1.9.

Luvassa on rentoa festivaalimeininkiä asemilla ja junissa

Kerava–Lahti-oikoradan avajaisia vietetään perjantaina 1. syyskuuta letkeissä festivaalitunnelmissa kaikilla oikoradan asemilla. Monipuolista ohjelmaa on niin Keravalla, Järvenpään Haarajoella, Mäntsälässä kuin Lahdessakin.

Avajaiset eli oikoratafestarit painottuvat iltapäivään ja alkuiltaan. Keravalla ja Haarajoella musisoivat mm. Pauli Hanhiniemi ja Tommi Laine, ja lisäksi lavalle nousee paikallisia esiintyjiä. Lapsia ja lapsenmielisiä viihdyttää Kenguruduo.

Mäntsälässä runsaan ohjelmatarjonnan pitää kasassa juontajakaksikko Krisse Salminen ja Janne Virtanen. Pääesiintyjiä illalla ovat Pauli Hanhiniemi ja Tommi Laine sekä Flipper-yhtye solisteinaan Anne Mattila ja Jimi Pääkallo. Iltapäivällä luvassa on monipuolista mäntsäläläistä ohjelmaa Ohkolan sirkuskoulun esityksestä alkaen. Keravan ja Haarajoen tapaan myös Mäntsälässä mukana on Kenguruduo.

Lahden asemalla juontajina toimivat Jaana Pelkonen ja Jarkko Tamminen. Illan päätähtinä ovat Alliance-yhtye ja solistit Laura Voutilainen sekä Ilkka ja Heikki Jääskeläinen. Heitä ennen esiintyvät mm. Hot Club Dance Company, Kenguruduo, Pauli Hanhiniemi ja Tommi Laine sekä Cheek. Ulkolavalla kuullaan iltapäivällä Beatles-musiikkia.

Oikoratafestarit pidetään asema-alueilla erillisissä festariteltoissa, joten mahdollinen sadekaan ei haittaa menoa. Haarajoen asemalle on järjestetty bussikuljetukset Järvenpään keskustasta ja Mäntsälän asemalle Mäntsälän keskustasta.

Juna-ajeluja yleisölle

Yleisöllä on mahdollisuus päästä matkustamaan oikoradalla ennen kuin varsinainen liikenne 3.9. alkaa. Avajaispäivänä 1.9. oikoradalla liikennöi erityinen festarijuna, johon pääsee ilmaislipuilla. Juna lähtee Helsingistä klo 12.00 ja kulkee oikorataa pitkin Lahteen. Sen jälkeen iltapäivän ja illan aikana juna liikennöi välillä Lahti-Mäntsälä poiketen yhden kerran Keravalla. Myöhään illalla juna palaa takaisin Lahdesta Helsinkiin.

Festarijunaliput tulevat jakoon 21.8. Jakelupaikat ovat: Helsingin rautatieaseman infopiste Helsinki Expert Oy, Keravan rautatieasema, Järvenpään rautatieasema, Mäntsälän kunnantalon neuvonta ja Mäntsälän kirjasto sekä Lahti Travel Oy (Rautatienkatu 22). Lippuja ja paikkoja juniin on rajoitetusti.

Oikoratafestareiden järjestelyistä vastaa radan rakentaja eli Ratahallintokeskus yhteistyössä paikallisten tahojen ja VR:n kanssa.

Avajaisohjelmasta ja festarijunista löytyy lisätietoja mm. Ratahallintokeskuksen verkkosivuilta www.rhk.fi.

Avajaispäivänä oikoradalla kulkee myös kutsuvieraille tarkoitettu juna, joka lähtee Helsingistä klo 13.00. Juna pysähtyy Keravalla lyhyttä radan avausseremoniaa varten klo 13.18, Haarajoella klo 13.30 ja Mäntsälässä klo 13.43-14.28. Lahteen juna saapuu klo 14.48. Paluumatkalle kutsuvierasjuna lähtee Lahdesta klo 16.35, ja juna saapuu Helsinkiin klo 17.42. Kutsuvieraille tarjottava ohjelma koostuu paikallisten esiintyjien ohjelmanumeroista.

Mittavin ratahanke vuosikymmeniin

Oikorata on vuosikymmeniin mittavin ja merkittävin ratahanke Suomessa. Edellinen vastaava hanke oli oikorata Jämsänkoski–Jyväskylä, joka valmistui vuonna 1977.

Kerava–Lahti-oikorata luo perustan nopean henkilöliikenteen ja tavaraliikenteen kehittämiselle Helsingin ja itäisen Suomen välillä sekä Suomesta Venäjälle. Samalla myös Helsingistä pohjoiseen johtavalla pääradalla vapautuu kapasiteettia uuden liikenteen käyttöön. Näin oikorata palvelee koko maan liikennettä sekä lisäksi Suomen ja Venäjän välisiä henkilö- ja tavaraliikenneyhteyksiä.

Ratahankkeen kokonaiskustannukset ovat 331 miljoonaa euroa. EU on myöntänyt hankkeeseen tukea kaikkiaan yli 20 miljoonaa euroa.

Lisätietoja avajaisista (festarijunien aikataulut, bussikuljetukset, festariohjelmat): www.rhk.fi/oikorata

viestintäpäällikkö Timo Saarinen, puh. 040 548 7569