MAARIT MAALAA MARSIPAANIA
Julkaistu 21.6.2006
Maarit Puiravan Maaritin tuvasta voi kantaa kotiin mitä hienoimman marsipaanikakun. Maarit Puiravan lempitöitä on maalata erilaisia marsipaanikakkuja. –Kakussa voi olla perinteisiä kuvioita, hellyttäviä eläimiä tai tosi yllätyksellisiä aiheita. Olen tehnyt käärmekuvia kakkuihin, jotka muistuttavat tatuointeja. Nuoret ovat olleet niistä innoissaan ja kyselleet saako nämä syödäkin, kertoo Puirava.
Maaritin tupa aukaistiin helmikuussa Helsingintien eli vanhan Lahdentien varrella. Vieressä virtaa Mustijoki. Mäntsäläläiset tuntevat paikan entisenä Hirsibaarina. Matkaa Mäntsälän keskustasta kertyy noin 6 kilometriä.
– Tästä paikasta innostuin heti kun näin sen. Kasvuympäristöni on maalaistalo Kiimingissä ja tämä talo henkii positiivisesti maalaisympäristöä, pohtii Maarit Puirava.
Maarin tupaan mahtuu peräti 220 henkeä ja kiirettä on pitänyt kun alakerrassa on ollut 60 –vuotispäivät ja yläkerrassa samanaikaisesti ylioppilasjuhlat.
Maarin tuvan keittiössä on lähes aina tilauskakku paistumassa tai sitten kootaan voileipäkakkuja. Juhlien järjestämistä yrittäjä rakastaa. – Vaikka kyllä ihan peruslounastakin on kiva tehdä. Ilahduttavaa on, että varsinkin miehet ovat löytäneet ravintolani.
Maarin tupa tarjoilee lounasta hintaan 7,90 ja kahvila-ravintola on auki arkisin kello 7 – 18. Viikonloppuisin ovet avataan kello 11 ja suljetaan vähän ilmojen ja asiakasmäärän mukaan iltasella.
Lisätietoja: Maarit Puirava , p. 0400-228095 tai 019-6886161.