Nollatulos elokuussa
Julkaistu 23.9.2005
Mäntsälän väkiluku pysyi elokuussa aivan samana kuin heinäkuussakin. Mäntsäläläisiä on 18189 henkeä. Tulomuuttoa kuntaan oli 157 henkeä ja poismuuttoa 163 ihmisen verran. Opiskelujen alkaminen vaikuttaa suhteellisen korkeaan poismuuttoon. Mäntsälään syntyi 16 pienokaista ja 11 ihmistä kuoli. Ulkomailta Mäntsälään muutti 5 henkilön verran ja 4 mäntsäläläistä muutti ulkomaille. Väkiluku pysyi näin täysin samana kuin edellisessä kuussa.
Elokuussa suosituin poismuuttokohde oli Tampere. Sen jälkeen eniten muuttoa suuntautui Pornaisiin, Järvenpäähän, Vantaalle ja Hyvinkäälle. Suurin osa poismuuttaneista on 20-29 -vuotiaita, mikä selittyy opiskelulla toisella paikkakunnalla.
Vuoden alusta 290 hengen väestönkasvu Mäntsälässä
Vuoden alusta Mäntsälän väestö on kasvanut 290 ihmisellä (nettomuuttoluku). Muissa Kuuma kunnissa väestönkasvu on ollut myös plusmerkkistä, joskin elokuussa poismuuttoa on ollut huomattavan paljon Keravalla ja Järvenpäässä. Vuoden alusta Järvenpään väestö on kasvanut 218 hengellä. Muiden kuntien luvut ovat: Kerava 121, Nurmijärvi 525, Pornainen, 134, Tuusula 316.
Mäntsälän kasvuprosentti on 2,2 kun sitä verrataan viime elokuun loppuun.