Runsaasti rakentamista Mäntsälässä
Julkaistu 15.10.2003
Mäntsälässä rakennetaan vilkkaammin kuin koskaan aiemmin. Suurin Mäntsälässä ja samalla myös koko Suomen suurin käynnissä oleva rakennusurakka on Kerava-Mäntsälä-Lahti oikorata. Oikoradan työt ovat hyvin aikataulussa ja rata valmistuu syyskuussa 2006. Mäntsälä saa oman aseman kuntakeskukseen Sälinkääntien sillan ja moottoritien kupeeseen.
Keskustie Mäntsälän ydinkeskustassa on myös rajussa remontissa. Uusi uljas Keskustie avataan heinäkuun lopulla. Keskustien virallisia avajaisia vietetään keskiviikkona 6.8.2003 kello 18.00 uudella torilla Keskustiellä.
Rakentamista riittää myös muualla kunnassa. Kuljetusliike Teuvo Saarisen raskaanliikenteen palvelukeskittymä valmistuu elokuussa Veturin alueelle. Tiloihin sijoittuu myös katsastusasema, jonka avaa Päijät-Hämeen Katsastuspalvelu. Aiemmin ei mäntsäläläisillä ole ollut omaa katsastusasemaa.
Saksalainen Lidl päivittäistavaraketjun Mäntsälän myymälä valmistuu Helsingintien työpaikka-alueelle alkusyksystä ja Kesko avaa uuden kolmen K:n marketin juuri joulusesongin kynnyksellä.
Uusi eläinlääkäriasemaa valmistuu vuoden 2004 alussa Kruunun työpaikka-alueelle. Rakennustyöt alkavat elokuun puolessa välissä. Ympäristölautakunta on myöntänyt rakennusluvat kokouksessaan 15.5.03 myös Hollolan rakennuspisteelle (Veturin alue) ja Hot Toys Oy:n (Lukon kylä, Sälinkää) ja Rakennuspelti O. Rautakankaan laajennuksille (Veturin alue).
Asuinrakentamiskohteita on kunnassa useita. Rivitaloja on rakenteilla runsaasti. Vanhempien ihmisten aktiivikoti Villa Mannila avasi ovensa kesän alussa. Tässä Keskustiellä sijaitsevassa NCC:n rakentamassa kerrostalossa on myös liiketiloja.
Mäntsälän Jäähalli on saanut jo muodon ja rakennuksen kaareva katto näkyy pitkälle. Jäähallissa pelataan avausottelu heti syyskuun alussa.
Mäntsälän Ammattiopisto rakentaa saaren kylälle uuden navetan. Tämä teknisesti uudenaikainen navettarakennus on peräti 67 metrin pituinen.
Myös teitä rakennetaan. Tiehallinto, Uudenmaan tiepiiri aloitti kesäkuussa Peltolantien rakentamisen. Peltolantien valmistuminen tuo sujuvan yhteyden Sälinkääntielle Vanhalta Lahdentieltä. Rakennusurakka on annettu YIT yhtymälle.